Kuljetuspalvelut

Olemme tunnettuja kylmäkuljetuksistamme. Elintarvikkeiden kylmänviileä ja sopimusperusteinen kuljettaminen onkin kiistaton voimavaramme, mutta kuljetusrepertuaarimme käsittää paljon muutakin.

Ratti kääntyy moneen suuntaan ja viileässä kontissa kulkee muutakin kuin maitoa tai banaaneja. Esimerkiksi rakennustarvikkeita tai vaikkapa valaisimia. Palvelemme sinua myös pikakuljetusten muodossa – ovelta ovelle ilman väliterminaaleja ja saman päivän aikana. Express-palvelumme tunnet nimestä KOA Go!

Kylmästä lämpimään. Ainutkertaisesta päivittäiseen.
Tavallisten tavara- ja pakettikuljetusten ohella monipuolinen kalustomme taipuu päivittäistavaraliikenteen erilaisiin vakiolämpökuljetuksiin, lämmin- ja kylmäkuljetuksiin sekä pakastekuljetuksiin, tarvittaessa myös irtoperien vetoon.

Oli kyseessä sitten toistuva tai ainutkertainen kuljetus, kyydissä pieni tai suuri kuljetusmäärä, meiltä saat aina sinulle sopivimman ja järkevimmän ratkaisun. Osaamme kuunnella ja ymmärrämme asiakkaittemme tarpeet – tästä kuljettajiamme on selkään myös usein taputeltu.

Pääkaupunkiseutu hallussa. Lahden tienoo myös.
Pääkaupunkiseutu ja sen ympäristö on ensisijaista kuljetuskenttäämme. Mutta pyörämme pyörivät myös Helsingin ja Lahden välillä runkokuljetusten muodossa sekä jakelukuljetuksina Lahden alueella. Kylmänä ja kuumana sekä myös yhdistelmäajoneuvokuljetuksina.

Noudatamme kuljetuksissamme Pohjoismaisen Spedööriliiton yleisiä määräyksiä – PSYM2000

Monipuolisuus on vahvuutemme. Soita ja kysy lisää tai tilaa kuljetus lomakkeella!

Kuljetustilaukset puhelimitse 24h 010-836 7000
Täytä kuljetustilauslomake »

Case Alepan Kauppakassi

toimitus-279

Tuomme helpotusta arkeesi – kotiovellesi.
”Ole hyvä, tässä ovat ruokaostoksesi.” Mikäs sen hienompaa kuin viedä asiakkaan oven taakse hänen verkkokaupasta tilaamansa ruokakassi.

Alepan suositun Kauppakassi-palvelun kuljetukset ovat meidän heiniämme. Alepan Kauppakassi-palvelu on ruoan verkkokauppa, jossa pääset tilaamaan Alepan hinnoin päivittäistavarasi netissä ja me kuljetamme ostoksesi kotiisi.

Palvelu kattaa koko Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten alueen. Kotiinkuljetus onnistuu jopa samalle päivälle!

alepaJoko olet kokeillut Kauppakassia?
Se on helppoa ja nopeaa.
Klikkaa itsesi ostoksille»